Mieleni teki juustokakkua, sellaista kuin kahvilassa saa. No, minäpä pyöräytin sellaisen. Nyt on juustokakkua ;D ja hyvää sellaista. Ai, niin ja yhen kakun takia en viittiny ostaa maissijauhoja täytettä sitomaan; hyvin ne perunajauhotkin ajo tehtävänsä.

Juustokakku

100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
 
Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
1 dl sokeria
1 prk (150 g) ranskankermaa
½ sitruunanmehu
1 rkl maissijauhoja
2 tl vanilliinisokeria
 
Vaahdota pohjaa varten pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja lopuksi vehnäjauhot, joihin on lisätty leivinjauhe.
Painele taikina irtopohjaisen vuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon muut täytteen ainekset ja muna-sokerivaahto. Levitä täyte taikinapohjalle. Kypsennä 175 asteen uuninlämmössä alatasolla noin 45 minuuttia. Tarjoa kakku täysin jäähtyneenä hedelmien, esimerkiksi kiivien, viinirypäleiden tai kirsikoiden kanssa.