Tämä leipomus syntyi taas sillein, että alkuajatus oli tehdä jotain mihin tulee vadelmia, siitä ajatus kehittyi vadelmamoussen suuntaan ja siitä taas, että se voisi olla leivosmainen torttu. Visiotani täydellisesti vastaavaa ohjetta en netin syövereistä löytänyt, joten yhdistelin muutamaa ohjetta ja kokosin oman ohjeen niiden pohjalta. On kyllä pakko kehaista tätä torttua sen verran, että on yksi parhaimman makusista ja kauniimmista marjatortuista, jonka olen eläissäni tehnyt. :) Vadelman maku tulee tässä raikkaasti esille ja tummasuklaa täydentää vadelmaista makua loistavasti. Kuvatkin onnistuivat ilahduttavan hyvin!

Vadelmamoussetorttu

Pohja: 

2 kananmunaa

3/4 dl sokeria

3/4 dl vehnäjauhoja 

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta 

Kostutus: 

½ dl vadelmamehua


Vadelmavaahto:

200 g vadelmia

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

¼ dl sokeria

3 liivatelehteä

½ dl mehua

Pistä uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauhoihin kaakaojauhe ja leivinjauhe. Sekoita jauhot hitaasti nuolijalla munavaahtoon. Kaada valmis taikina leivitetyn torttuvuoan pohjalle, (halkaisija n. 23 cm) paista uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. Jäähdytä kypsä torttupohja.

Kostuta torttupohja vadelmamehulla.

Aloita vadelmavaahdon valmistus soseuttamalla vadelmat. Vaahdota vaniljakastike ja lisää siihen tuorejuusto, vadelmasose ja sokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10min ja puristele niistä ylimääräinen vesi pois. Liota liivatteet pieneen määrään (n.½dl) kuumaa vadelmamehua ja sekoita vadelmavaahtoon hyvin sekoittaen.

Levitä valmis vadelmavaahto torttupohjan päälle ja laita vadelmamoussetorttu jääkaappiin hyytymään. Anna tekeytyä yön yli. Lopusta vadelmavaahdosta voi tehdä esim. jäädykkeitä tai syödä sellaisenaan jälkiruokana. Koristele torttu ennen tarjoilua suklaarouheella ja tuoreilla vadelmilla. 

Lopusta vadelmamoussesta kokosin kaksi jälkkäriä.